Tietoa meistä
Taustaa
Olemme taide- ja kulttuurialojen yhdistys, joka koostuu teatterin, tanssin, klovnerian, kirjallisuuden ja runouden, ruokakulttuurin, sosiaalityön sekä musiikin ammattilaisista. Yhdistyksemme erityisyys liittyy mahdollisuuteen painottaa sosiaalista taidetta.
Yhdistyksen jäsenet ja sen kautta työskentelevät taiteen ja matkailu- sekä ravitsemisalan ammattilaiset ovat muodollisesti ja työhistoriallisesti oman alansa asiantuntijoita. Koulutamme mm. sosiaali- ja koulutusalan henkilöstöä sekä näiden kohderyhmiä.
***
Historiaa, referenssejä
Teatterista voimaa vuorovaikutukseen -toiminta on saanut alkunsa vuonna 2010 kun teatteriopettaja Petri Mäkipää alkoi kehittää yhteistyötä Teatteri Telakka ry:n ja Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n Anne Grönroosin (nyk. Vuorenpää) kanssa. Toiminta alkoi vakiintua yhteishankkeeksi ja se pystyi toimimaan sekä Teatteri Telakan ja KVTL ry:n ns. varsinaisen toiminnan ohessa määräaikaisina hankkeina.
Taidepuolen rahoituskanavien (ammattilaisuus / harrastaja - kysymysten) haasteet ja toisaalta Tukiliiton toiminnan ohjeistus eivät tukeneet mahdollisuutta kehittää itsenäistä Teatterista voimaa vuorovaikutukseen -toimintaa. Joten päätimme yhteisymmärryksessä eriyttää Teatterista voimaa vuorovaikutukseen -toiminnan omaksi yhdistyksekseen vuonna 2021. Moniammatillinen yhteistyömme Teatteri Telakan ja Tukiliiton asiantuntemuksen kesken jatkuu.
Toiminta kehittyy
Teatterista voimaa vuorovaikutukseen toimintaa ovat yhdistyksen jäsenet järjestäneet erityisestä tuesta hyötyville henkilöille ja heidän lähiyhteisöilleen. Yhteistyökumppaneitamme ovat Teatteri Telakka ry., Tukiliitto ry., Tukena Oy, Osallisuusteatteri ja sen Satakunnan toiminta, Ritvalalaiset kollektiivi sekä Rauhalan marja.
***
Yhteisötanssia yhteisötanssitaiteilija Marjo Hämäläisen johdolla (yli 25 vuoden kokemuksella)
Klovneriaa erilaisissa ympäristöissä ja tapahtumissa sekä oman ilmaisun vahvistamisen prosesseissa
Teatteriesitykset
Teatteri-opetus, joissa käytetään teatterin menetelmiä kohderyhmien mukaisesti
Musiikki esityksenä tai osana tapahtumaa
Teemaruokailut, jotka suunnitellaan tapahtumaan tai tilanteeseen sopiviksi osana taidekokemusta.
Soteammattilaisten moniammatillinen vuorovaikutuskoulutus
Kehitysvammaisten aikuisten selkokieliset ja saavutettavat koulutukset
***
Ammattilaisemme ovat palveluksessanne!


Taiteen monipuolinen maailma
Yhdistyksemme monimuotoisuutta lisää mahdollisuus yhdistää ruokakulttuuri esittävään taiteeseen.
